Monthly Archives: syyskuu 2013

Päätöspäivän tunnelmia

Normaali

Img_0001b

Aamulla herätyskello soi seitsemän maissa, ja melkein kaikki olivat unisia rankan viikon jälkeen. Monet heräilivät ennen aikojaan, sillä viimeisenä aamuna olisi saanut nukkua peräti varttia vaille kahdeksaan. Vaikka kotiin lähtö koitti, niin monet eivät olleet edes aloittaneet pakkaamista edes tuntia ennen lähtöä! Suurin osa oppilaista oli kumminkin hoitanut homman jo hyvissä ajoin ennen kotimatkan alkua. Söimme aamiaista normaalisti klo. 8.00 ja sen jälkeen lyhyen vapaa-ajan jälkeen selvitimme Amos Andersonin aarteen sijainnin leikkimielisessä loppuhuipentumassa. Olimme koko viikon ajan itse kirjoittaneet tarinaa Amoksen katoamisesta ja tämän piilottamasta aarteesta. (Amoshan on kuulemma kummitellut kartanossa; hyväntahtoinen haamu on aiheuttanut yöaikaisia lattian narinoita ja askeleita rappusissa!) Karmivat fiilikset kumminkin pintaan nosti eilinen leirikoulukaste, joka oli Amoksen haamun jäännöksien löytymiseen liittyvä pelottava kokemus. Tänään meidän piti etsiä vihjelappusia ympäri lomakodin tonttia. Vihjelapuista muodostimme lopullisen aarteen piilopaikan. Se sijaitsi lopulta kirjastosalongissa uuniluukun takana. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Haikeudella jätimme Lomakodin ja nyt olemme jo Kehä III:lla palaamassa kohti Rekolaa. Joten hyvillä fiiliksillä kotiin pääsemme puoli neljän aikoihin.

Img_0002b Img_0006b Img_0011b Img_0012b Img_0028b Img_0031b Img_4486b Img_4493b Img_4497b Img_4503b Img_4504b Img_4508b Img_4510b

Mainokset

Rodeborgin Viikinkikeskus ja Bengtskärin majakka

Normaali

Img_0026b

Lähdimme n. klo 8.00 linja-autolla kohti Rosalaa, mutta menimme ensin Kasnäsin satamaan odottamaan lauttaa, joka veisi meidät Rodeborgin Viikinkikeskukseen. Lauttaa odotellessamme jaloittelimme hieman ja katsoimme pikkukaloja, jotka uiskentelivat veden pinnalla. Lautta saapui n. klo 9.00 satamaan. Lautan kannelta oli mukavaa katsella maisemia. Lautalla oli myös pieni kioski, jossa myytiin juomista ja karkkia. Kioskissa ei ollut myyjää, joten jokaisen piti itse maksaa ostoksensa lasipurkkiin omatoimisesti! Klo 9.45 saavuimme Rosalan satamaan, josta ajoimme bussilla Rodeborgin Viikinkikeskukseen. Heti viikinkikeskukseen saavuttuamme saimme päällemme viikinkiaikaiset vaatteet. Sen jälkeen menimme Idäntietäjän talolle paistamaan leipää. Leipä maistui miedolle rieskalle. Leivät syötyämme menimme heittelemään viikinkiaikaista kirvestä puukasaan. Ihan kaikki eivät uskaltaneet heitellä sitä. Sitten oli vapaa-aikaa ja sai laittaa pois viikinkiaikaiset vaatteet. Saimme kokeilla taistelua keskenämme leikkiaseilla. Sitten meillä oli ruokailu päällikön talossa. Ruokana oli juustomakaronilaatikkoa, joka syötiin puisilta levyiltä (päreiltä). Sitten oli taas hieman vapaa-aikaa.  Viikinkikeskuksessa oli juuri nyt leirikouluaan viettämässä naapurikoulun, Mikkolan 6L-luokka!

Pian piti lähteä kävelemään satamalle, josta lähtisimme veneellä Bengtskärin majakalle. Majakalle tilausvenematka kesti n. 45 minuuttia. Bengtskärin majakka on pohjoismaiden korkein majakka. Meille kerrottiin majakan historiasta, kuinka se oli kokenut kovia Suomi-Venäjä sodan aikana. Se oli mielenkiintoista. Monet kiipesivät majakan huipulle. Se oli erittäin korkealla. Kävimme myös bunkkerissa, jossa oli erittäin pimeää. Siellä tarvitsi taskulamput, jotka vuokrattiin pienestä matkamuistomyymälästä. Sitten söimme aamulla tekemämme eväät. Eväät syötyämme jäimme odottamaan chartervenettä. Veneen aikataulu oli epäselvä, ja ehdimme vahingossa luulla rajavartioston venettä ”taksiksi”, joka veisi takaisin Kasnäsin satamaan. Vene ei tullut samalle laiturille, josta tulimme, ja seisoimme juuri väärällä laiturilla. Lopulta pääsimme veneen kyytiin, ja matkasimme n. 1.30 h Kasnäsiin. Kasnäsistä lähdimme jälleen bussilla Labbnäsin lomakotiin. Heti Labbnäsiin saavuttuamme oli ruoka. Ruokailun jälkeen oli leirikaste, iltanuotio ja illanvietto ohjelmineen. Viimeisenä iltana saimme valvoa tuntia pidempään. Huomenna onkin jäljellä enää aarteen etsintää ja pakkausta sekä matka takaisin Rekolaan.

Img_0038b Img_0042b Img_0043b Img_0056b Img_0059b Img_0072b Img_0074b Img_0075b Img_0133b Img_0159b Img_0163b Img_0166b Img_0181b Img_0183b Img_0186b Img_0189b Img_0204b Img_0211b Img_0223b Img_0235b Img_0236b Img_4476b Img_4478b Img_4482b

Saaristoluonnontietoa ja melontaa kanooteilla

Normaali

Img_4429bImg_0002b

Herätyskello soi. Käytävältä alkaa jo pikku hiljaa kuulua ääniä. Kongin soidessa kaikki ryntäävät portaita alas aamiaiselle. Aamiaisen jälkeen saamme vielä hetken omaa aikaa, ennen saaren kasveihin ja eliöstöön tutustumista. Käymme erilaisilla rasteilla, joissa käsittelemme erilaisia saaren kasveja ja teemme vesitutkimusta. Tunnin kuluttua luokkamme tytöt lähtevät melomaan ohjaajan kanssa. Melkein kaikkia jännittää, mutta jotkut ovat kokeilleet melomista aiemmin. Poikien on tarkoitus mennä kokeilemaan melomista kahden tunnin kuluttua. Kun kaikki tytöt ovat kokeilleet melomista, oli vuorossa välipalaksi mehua ja kahvikakkua. Sen jälkeen oli tarkoitus harjoitella erilaisia solmuja, mutta vanhempien pyynnöstä se korvattiin siivouksella! Sen jälkeen olikin jo päivällinen, jonka jälkeen oli luvassa vähän omaa aikaa ennen saunaa ja uintia. Tytöt menivät ensin saunaan ja sillä aikaa pojat kirjoittivat leiripäiväkirjaa. Sitten oli poikien vuoro saunoa. Sillä välin tytöt kirjoittavat leiripäiväkirjaa. Ja niin pääsemme tähän hetkeen: odotamme iltapalaa. Iltapalan jälkeen luokkamme saa katsoa vähän aikaa tv:tä, jota seuraa nukkumaanmeno aika ja hiljaisuus. Huomenna on aikainen herätys majakkaretken vuoksi. Ja huominen ilta mennee myöhään valvomiseksi iltanuotion ja leirikasteen vuoksi. Jokohan Amoksen haamu/jäännökset huomenna löytyisivät?

b Img_4377b Img_4389b Img_4390b Img_4400b Img_4402b Img_4417b Img_4419b Img_4437b Img_4468bImg_0001b Img_0012b Img_0014b Img_0018b

Erätaitoja kala- ja lepakkotietouden lisäksi

Normaali

Img_4326b

Aamulla aamupalan jälkeen perkasimme ryhmissä kaloja  ja meille kerrottiin kalan rakenteesta. Sen jälkeen jotkut menivät nostamaan eilen laitetut verkot, jotka olivatkin yllättäen vaeltaneet yön aikana uusille paikoille. Samaan aikaa muut pelasivat ulkopelejä.  Selvitimme sen jälkeen kaikki yhdessä kalaverkot.  Sitten menimme syömään ja sen jälkeen ruotsin lukijat haastattelivat yhtä paikan keittäjistä. Yhdeltä menimme ulos ja meidät jaettiin neljään ryhmään opettelemaan erätietoja ja -taitoja. Opettelimme kuinka suunnistaa luonnossa ja kuinka saada kuumaa vettä ilman sähköä.  Tutkimme myös ensiapupakkausta ja opettelimme tekemään sidoksia. Valmistimme myös syttypuita, kiehisiä. Illalla puhuimme lepakoista ja tutkimme niitä pienryhmissä. Kuuntelimme myös lepakkojen ääniä levyltä, ennekuin lähdimme lepakkoretkelle lähimetsään.  Useimmat saivat myös näköhavaintoja lepakoista tutkaäänten lisäksi. Iltatoimet hieman venyivät lepakkoasioiden vuoksi, mutta nukutaan sitten aamulla tovi pidempään! Kaikki edelleen terveinä ja ilman mainittavia haavereita.

Img_4284b

Img_4277b Img_4281b Img_4301b Img_4305b Img_4314b Img_4328b Img_4347b Img_4348b Img_4359b

Yhteistoiminnallisuutta ja kalastusta

Normaali

Img_4199b

Saavuimme Labbnäsin lomakotiin tasan klo 11. Ensimmäiseksi meille kerrottiin säännöt ja sen jälkeen meidät ohjattiin entisen pappilan yläkertaan, missä sijaitsi meidän huoneemme. Seinillä näimme aivan hienoja tauluja ja koriste-esineitä, koska Amos Anderson lahjoitti tämän pappilan aikanaan Kemiönsaaaren ruotsinkielisille martoille. Sitten meillä oli 45 minuuttia vapaa-aikaa ennen lounasta. Meillä oli ruokana maukasta lihakeittoa. Ohjelmassa meillä oli aluksi yhteishengen nostatusta ja yhteistoimintaharjoituksia. Meidät laitettiin kolmeen ryhmään ja  teimme aika paljon erilaisia tehtäviä. Sitten olikin päivällinen. Ruokana oli pyttipannua ja munakasta. Meillä oli sitten 45 minuuttia vapaa-aikaa ennen kuin alkoi verkkojen lasku ja kalastus. Sepillä ja Matilla oli kalaonnea. Sepi sai pienen ahvenen ja Matti pienen hauen. Lopuksi meillä oli iltapala. Tämän jälkeen meillä oli noin puolitoista tuntia vapaa-aikaa. Kymmeneltä pitää olla jo omissa huoneissa ja siitä puolentunnin kuluttua täyshiljaisuus!? Päivän saldo: yksi kadonnut kännykkä ja yksi kadonnut kamera (mahtoiko tulla keittiön pöydältä lainkaan matkaan mukaan?)

Img_4204bIMG_4216Img_4230bImg_4248bImg_4225bImg_4258b

Syksyinen sade edesauttaa pakkaamista

Normaali

sääsunnuntaina

Leirikoulun aattona taivas pudottelee vettä oikein reippaasti. Tästä on se hyvä puoli, että jokainen muistaa pakata sadevaatteitakin matkakassiinsa. Kesän helteet ovat ohi, joten lämpimiä vaatteita myös mukaan. Ja jos sade pääsisi kastelemaan, riittävä määrä vaihtovaahteita auttaa ongelman yli. Leirikoulu onnistuu kyllä säässä kuin säässä; Se on pikemminkin pukeutumis- ja asennekysymys. Sade onneksi näyttäisi jo väistyvän huomiseen mennessä. Sääennusteet lupailevat pilvipoutaista keliä ensi viikolle leiripaikkakunnalle. Lämpötilakin pitäisi pysytellä lähempänä kahtakymmentä. Tärkein ajankohta on torstai, jolloin matkaamme merellä. Ennusteen mukaan tuuli on tuolloin heikkoa ja sääkin kuiva. Näin ollen majakkaretki onnistunee hienosti. Leirikouluissa pienoinen sade ei ole koskaan koitunut ongelmaksi. Päinvastoin se saattaa lisätä yhteishenkeä, kun pakkaudutaan kenties pieniinkin tiloihin sadetta pitämään. Joka sää on leirikoulusää!

sääleirikoulupaikassa